LIISA KANERVA - KIRJALLINEN LEIKKI
Salon taidemuseo 4.9.-10.10.2010
   


Salon taidemuseon tornissa on syyskuun alusta runsaan kuukauden ajan esillä Liisa Kanervan studionäyttely Kirjallinen leikki, joka   esittelee nimensä mukaisesti kirjallisuuteen liittyviä teoksia. Esillä on maalauksia ja esineteoksia. Yhteistä kaikille näyttelyn teoksille on, että ne haastavat katsojan tunnistamisleikkiin - teokset avautuvat aivan kokonaan vain niille, joilla on kirjallisuuden tuntemusta. Jotkut teoksista, kuten   esimerkiksi kaksi "Runo ja Proosa" -maalausta, lähestyvät aihetta yleisellä tasolla, toiset taas ovat kirjallisuudessa esiintyvien hahmojen muotokuvia.


Liisa Kanerva, Runo ja Proosa 2010

Näyttelyn esineet ja maalaukset ovat syntyneet vähitellen viimeisten viiden aikana. Salolainen arkkitehti ja kuvataiteilija Liisa Kanerva (s. 1955   Torniossa) valmistui arkkitehdiksi Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolta 1986. Vuonna 1998 valmistuneessa tohtorinväitöksessä Kanerva selvitti arkkitehdin monipuolista ammattikuvaa 1400-luvun Italiassa. Vuodesta 2005 hän on toiminut Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston arkkitehtuurin historian dosenttina. Kanerva on Salon taiteilijaseuran jäsen.

Kanervan maalauksia on mm. Aineen taidemuseon sekä Tornion, Kemin ja Salon kaupungin taidekokoelmissa. Kanervan töitä on aiemmin ollut esillä Salon taidemuseossa vuonna 2007 olleessa näyttelyssä.

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI, Mariankatu 14, 24240 Salo, puh. 02-7784892. Avoinna ti-pe 10-18, la 11-17 ja su 11-18. Liput 4 e, eläkeläiset 2 e, opiskelijat 1 e, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi.